Pelialan palkat suomalaisille: mitä eri rooleissa ansaitaan?

Pelialan palkat suomalaisille: mitä eri rooleissa ansaitaan?

Pelialan palkat suomalaisille: mitä eri rooleissa ansaitaan?

Peliala kasvaa juuri nyt voimakkaasti sekä kansainvälisesti että Suomessa. Kasvun ja teknologian kehittymisen myötä alalla aukeaa myös jatkuvasti uusia työpaikkoja. Ei ole ihme, että paljon mahdollisuuksia tarjoava bisnes kiinnostaa urakehityksestä haaveilevia ja niitä, jotka kaipaavat vaihtelua nykyiseen työhönsä.

Pelialan kehitys heijastuu myös siihen, millaisiksi palkat alalla ovat muodostuneet ja mihin suuntaan ne kehittyvät tulevaisuudessa. Tässä artikkelissa selvitämme, mikä on tilanne Suomen pelialalla juuri nyt ja millaiseksi sen ennustetaan kasvavan.

Lisäksi esittelemme pelialan keskeisimmät työpaikat sekä sen, mitä eri rooleissa on mahdollista tienata. Jos olet harkinnut uraa pelialalla, voit selkiyttää suunnitelmiasi artikkelimme avulla.

Veikkaus on tarjonnut eniten töitä

Tähän saakka pelialan suurin työllistäjä joko suoraan tai välillisesti on Suomessa ollut kaikille tuttu Veikkaus. Veikkauksella on ollut monopoliasema Suomen rahapelimarkkinoilla, mikä tarkoittaa, että alalla ei ole ollut kilpailua.

Veikkauksen hallinnassa ovat muun muassa Lotto, Keno, Pitkäveto sekä automaattipelit. Nämä tarjoavat runsaasti työpaikkoja muun muassa IT-alalla ja teknologian parissa, markkinoinnissa ja viestinnässä, asiakaspalvelussa, johtotehtävissä sekä analytiikan ja tutkimuksen parissa.

Veikkauksen lisäksi pelialan työpaikkoja on tarjolla suomalaisille yhä enemmän myös kansainvälisillä kasinoilla. Suuri osa tällaisista työtehtävistä on mahdollista hoitaa etätyönä tai hybridityönä. Töitä on tarjolla sekä suomeksi että muilla kielillä, erityisesti englanniksi.  

Yhä useampi kansainvälinen kasino haluaa lokalisoitua suomalaiseen makuun, joten suomalaisilla työntekijöillä on kysyntää muun muassa asiakaspalvelussa ja sisällöntuotannossa.

Onpa kyseessä työ sitten Veikkauksen leivissä tai kansainvälisellä kasinolla, toimenkuvat ovat monipuolisempia ja joustavampia kuin koskaan aikaisemmin. Samoin uramahdollisuudet ovat monipuoliset. Se, millaista palkkaa näistä töistä maksetaan, vaihtelee toimenkuvan, työpaikan ja työkokemuksen mukaan.

Keskeisimmät pelialan palkat yli 3 000 € kuussa

Seuraavaksi esittelemme, minkälaista keskipalkkaa maksetaan pelialan keskeisimmissä työtehtävissä, joita ovat: pelikehittäjä, pelisuunnittelija, graafinen suunnittelija, äänisuunnittelija, ohjelmoija, pelitestaaja, tuottaja, kirjoittaja, asiakaspalvelija ja kasinon johtaja.

Pelikehittäjän ja pelisuunnittelijan työtehtävät ovat osittain päällekkäisiä ja saattavat painottua eri osa-alueisiin. Lähtökohtaisesti molempien tehtävä on luoda uusia peli-ideoita ja konsepteja sekä kehittää vanhoja yhdessä tiimiläisten kanssa. Näiden ammattien alkupalkka on noin 3000 € kuussa tai projektikohtainen korvaus. Keskipalkka nousee noin 4 500 € kuukaudessa.

Graafinen suunnittelija ja äänisuunnittelija edustavat pelialan luovia työpaikkoja. Heidän vastuullaan on vastata ja toteuttaa pelien visuaalinen ilme ja äänimaailma. Mikäli kyse on kuukausipalkasta eikä kertakorvauksesta, keskipalkka on kummallakin noin 3800 € kuukaudessa.

Ohjelmoijan tehtävä on kirjoittaa pelin koodi ja varmistaa, että peli toimii teknisesti hyvin. Keskipalkka on suunnilleen 4000 € kuussa. Pelitestaaja puolestaan varmistaa käytännössä, että peli on toteutettu suunnitelmien mukaan ja pelikokemus on moitteeton. Pelitestaajan palkka on noin 2500 € kuussa.

Kirjoittajan tehtävä on luoda sisältöä muun muassa nettikasinoille ja niitä koskeviin arvosteluihin. Palkka on yleensä sana- tai tehtäväkohtainen ja vaihtelee niin, että esimerkiksi yhdestä kasinoarvostelusta maksetaan 30 – 200 €. Tuottajan tehtävänä on muun muassa koordinoida ja editoida kirjoittajien työtä. Tuottajan keskipalkka kuukaudessa on 3000 €.

Asiakaspalvelija tekee yleensä osa-aikaista työtä vastaten chat-viesteihin ja sähköposteihin. Hänellä saattaa olla tuntipalkka, keskimäärin 13 € tunnilta. Kasinon johtaja eli kasino manageri puolestaan hallinnoi kasinoaan ja vastaa sen toiminnasta henkilöstöjohtamista talouteen. Johtajan keskipalkka on noin 9 000 €.

Kokemus tuo lisää palkkaa

Keskipalkkoja tutkiessa kannattaa huomata, että ne ovat keskiarvoja ja todellisuudessa ne voivat poiketa molempiin suuntiin huomattavasti. Kaikki vastuulliset kasinot pitävät huolen siitä, että henkilökunnan palkkaus on asianmukaisella tasolla, mutta tämä ei tarkoita, että palkka olisi kaikkialla sama.

Palkkaukseen vaikuttaa luonnollisesti kokemus. Kokenutta työntekijää tahdotaan palkita hänen osaamisestaan ja hän on saattanut saada useita palkankorotuksia ja muita bonuksia, mikäli on pysynyt saman yrityksen palveluksessa.

Kokemusta omaava henkilö on myös halutumpi työntekijä, joten yritykset saattavat kilpailla hänen työllistämisestään. Tämä näkyy myös palkkauksessa, sillä se on tärkeimpiä keinoja houkutella ja sitouttaa työntekijä työpaikkaansa.

Yleensä on myös niin, että suuremmat yritykset kykenevät maksamaan työntekijöille parempaa palkkaa kuin pienemmät. Luonnollisesti on myös menestyneitä pikkufirmoja, joiden kohdalla poikkeus vahvistaa säännön ja palkkataso on huomattavan korkea. Pääosin kuitenkin yrityksen koko korreloi sen palkkatason kanssa.

Tienaako pelialalla hyvin?

Usein törmää käsitykseen siitä, että peliala on nykyisellään oikea kultakaivos. Kuinka paljon asiassa on todellisuudessa perää? Pääseekö pelialalla rikastumaan vai onko se vain työpaikka muiden joukossa?

Se, mitä kukin pitää hyvänä palkkana, riippuu henkilöstä. Toisen mielestä huima palkka saattaa olla toisesta pieni. Keskipalkoiltaan pelialalla tienataan kohtuullisen hyvin, mutta huippuansioihin yltävät vain harvat onnekkaat – jotka voivatkin sitten ansaita tähtitieteellisiä summia.

Verrattuna IT-alan keskiansioihin täytyy todeta, että pelialan palkat ovat jääneet niistä jälkeen. Tämä johtunee osittain siitä, että peliala on vielä melko tuore, eikä palkkakehitys ole päässyt vauhtiin. Ala on myös melko järjestäytymätön, jolloin palkitsemisjärjestelmäkin on vakiintumaton.

Toisaalta pelialan keskipalkat ovat kilpailukykyisiä esimerkiksi suomalaisen viihdealan kanssa, jossa keskiansiot ovat noin 3000 €. Viihdealalla, kuten pelialallakin, palkoissa on suurta hajontaa. Osa ansioista on hyvin suuria ja osa taas huomattavan pieniä.

Pelialan ansioita analysoitaessa kannattaa ottaa huomioon, että osa alan työpaikoista sijaistee maissa, joissa elinkustannukset ovat selvästi edullisempia kuin Suomessa. Lisäksi työstä saattaa saada bonuksia tai muita etuja, esimerkiksi ilmaisen tai markkinahintoja huokeamman asunnon. Nämä kaikki lisäävät työstä saatavaa taloudellista hyötyä.

Osaajille kova kysyntä – ja kova palkka

Ensisijainen vaikuttaja siihen, millaiseksi palkka pelialalla muodostuu, on yrityksen menestys. Mitä menestyneempi yritys on, sen parempaa palkkaa ja muita etuja se kykenee työntekijöilleen maksamaan. Huonosti menestyvä yritys joutuu sopeuttamaan liiketoimintaansa ja karsimaan kuluistaan.

Nyt kansainvälinen kilpailu kasinoalalla on kovempaa kuin koskaan. Uusia kasinoita syntyy jatkuvasti, vanhat lopettavat toimintansa tai muokkaavat sitä jatkuvasti kuluttajien tarpeiden ja toiveiden mukaan.

Nettikasinoiden kasvava kysyntä on houkutellut yhä uusia yrittäjiä perustamaan kasinoita. Läheskään kaikki niistä eivät kuitenkaan ole ammattitaidolla toteutettuja, ja jääkin Kasinoseta.com -tapaisten palveluiden tehtäväksi seuloa niistä kuluttajan kannalta parhaat.

Vaikka kasinoita on kansainvälisillä markkinoilla runsaasti, markkinoita vaivaa samaan aikaan osaajapula. Koska kasinobisnes on vielä nuori, harvalla on siitä todellista kokemusta tai alaa suoraan hyödyntävää koulutusta. Tällä on vaikutusta myös palkkoihin kasinoalalla.

Monet yhtiöt ovat valmiita maksamaan todellisille osaajille erityisen hyvää palkkaa, sillä tällainen työntekijä kasvattaa yrityksen menestystä ja maksaa itseensä kohdistuneet panostukset takaisin. Sen sijaan työntekijöille, joilla ei ole erityistä osaamista, ei makseta suurta palkkaa, koska tarjontaa tämän kaltaisista työntekijöistä on runsaasti.

Mikäli siis haluat luoda taloudellisesti nousujohdanteisen uran pelialalla, ensimmäinen askel voikin olla oman osaamisen arviointi ja pohdinta, millaiseen koulutukseen omalla kohdalla mahdollisesti kannattaa investoida.

Pelialan työpaikkojen tulevaisuus: kiinnostavia aikoja odotettavissa

Pelialan tulevaisuus näyttäytyy niin kansainvälisestä kuin suomalaisestakin vinkkelistä kiinnostavana. Teknologinen kehitys tekee kasinoista entistä houkuttelevampia ja yleisten asenteiden vapautuessa kasinot saavat yhä monipuolisemmista taustoista tulevia asiakkaita.

Suomalaisen rahapelilain uudistus ja Suomen pelilisenssi vuonna 2026 tulevat lisäämään kilpailua entisestään. Markkinointialan ammattilaisille uudet mainontaan ja sponsoritoimintaan liittyvät rajoitukset voivat aiheuttaa haasteita, mutta alan yleinen kasvu tuo vastaavasti muille sektoreille lisää työvoiman tarvetta.

Liiketoiminnan menestys vapauttaa yhä useammat yritykset nostamaan myös palkkatasoa, ja kilpailu alan kovimmista osaajista tulee käymään entistä kiivaampana. Nyt jos koskaan onkin hyvä hetki harkita uranvaihtoa kasvualalle – mutta tarkastella samaan aikaan omaa osaamistaan realistisesti. Alalla on tilaa ainoastaan aidoille ammattilaisille.