Veturinkuljettaja palkka Suomessa

Veturinkuljettaja palkka Suomessa

Veturinkuljettaja palkka Suomessa

Tavara- ja henkilöjunia turvallisesti, joustavasti ja tarkkaavaisesti kuljettavat veturinkuljettajat ovat tärkeä palanen Suomen liikennesektoria ajatellen. Tällä sivulla sinulle selviää, millainen veturinkuljettaja palkka on ja millaiset tekijät siihen vaikuttavat.

Mitä veturinkuljettaja tekee?

Veturinkuljettajan tehtävänä on kuljettaa tavara- ja henkilöjunia, järjestellä vaunuja ratapihoilla ja hoitaa kunnossapitovarikoilla huoltokuljettajan roolia.

Työ on erittäin itsenäistä ja toisinaan yksinäistä, ja se vaatii joustavuutta (kolmivuorotyö), hyvää terveyttä, tarkkaavaisuutta, mainiota ennakointikykyä, rauhallisuutta sekä keskittymiskykyä.

Veturinkuljettaja koulutus

Jotta henkilö voi toimia veturinkuljettajana, tulee hänen suorittaa veturinkuljettajan koulutus. Kyseinen koulutus kestää yleensä 7,5 kuukautta, mutta sen pituus voi olla kaikkea 5 ja 9 kuukauden välillä.

Koulutuksen teoriaosuus, joka kestää noin 3,5 kuukautta, pidetään Kouvolassa. Muu työnopastukseen keskittyvä koulutus pidetään pääasiassa henkilön lopullisella sijoittumispaikkakunalla.

Jotta koulutukseen voi päästä, tulee henkilön täyttää seuraavat kriteerit:

  • Vähintään 18 vuoden ikä
  • Loistava suomen kielen suullinen sekä kirjallinen taito
  • Hyvä terverydentila (etenkin kuulo ja näkö, eikä ongelmia värinäön kanssa)
  • Rautatielääkärin myöntämä (puoltava) lääkärintodistus
  • Vähintään 2. asteen koulutus (esim. ammatillinen koulutus tai ylioppilastutkinto)
  • Rautatiepsykologin myöntävä (puoltava) soveltuvuusarvio
💡 Fakta! Koulutuksen ajalta ei saa palkkaa.

Veturinkuljettaja palkka tilastojen valossa

Katsotaan seuraavaksi veturinkuljettajan kuukausiansioita käytettävissä olevien tilastojen mukaan.

Duunitori kertoo sivuillaan, että veturinkuljettaja palkka on keskimäärin 4 435 euroa kuukaudessa. Kyseinen keskipalkka perustuu yksittäisiin ilmoitettuihin palkkoihin, joita löytyy yli 1 100 kappaletta.

Oikotie Työpaikat puolestaan sanoo oman datansa (65+ palkkailmoitusta) pohjalta, että veturinkuljettaja tienaa kuukaudessa peräti 5 575 euroa. Samainen tieto kertoo myös, että mediaanipalkka on 5 475 e/kk (alin 10 % –> 3 975 e/kk, ylin 10 % –> 6 550 e/kk).

Studentumin mukaan keskipalkka puolestaan on 3 489 €/kk, mikä on paljon vähemmän kuin Oikotiellä. Kyseinen palkkatieto perustuu Tilastokeskuksen lähteisiin.

Sitten vielä yksi palkkapaketti. Palkkavertailu -sivustolle on tehty yli 200 palkkailmoitusta, ja niiden mukaan veturinkuljettaja palkka on 4 349 euroa per kuukausi. Näiden anonyymien ilmoitusten palkkahaitari on 1 500–7 000 euroa, eli erot ilmoitusten välillä ovat paikka paikoin hyvinkin suuret.

Veturinkuljettaja palkka TES

Tässä hyvin selkeä palkkataulukko (tehtäväkohtaiset ohjekuukausipalkat) Rautatiealan työehtosopimuksesta:

VaativuustasoVeturinkuljettaja palkka
21 993,35 €
32 061,88 €
42 132,28 €
52 204,56 €
62 279,88 €
72 359,24 €
82 441,48 €
92 525,63 €
102 611,80 €
112 699,86 €
122 788,40 €
132 877,38 €
142 973,87 €
153 072,18 €
163 172,26 €
173 274,08 €
183 377,61 €
193 482,75 €
203 589,51 €
213 697,78 €
223 807,58 €
233 918,71 €
244 031,26 €
254 144,99 €
264 259,95 €
274 376,02 €

Veturinkuljettaja palkka & lisät

Rautatiealan työehtosopimuksesta käy todella hyvin ilmi, että veturinkuljettajien palkkaan vaikuttavat todella monet erilaiset lisät ja korvaukset. Tässä hieman tarkempaa lisätietoa niistä:

  • Poikkeamakorvaus: Jos työvuro alkaa aiemmin tai päättyy 30 minuuttia sovittua myöhemmin, saa siitä poikkeamakorvauksen. Sen suuruus on 32,20 euroa.
  • Luottamusmiespalkkio: Luottamusmies saa luottamusmiespalkkion, joka on noin 150–160 e/kk.
  • Työsuojeluvaltuutetun lisä: Työsuojeluvaltuutettu saa noin 150–160 euroa kuukaudessa ekstraa omaan palkkaansa.
  • Sairauslomalisä: Jos työntekijä on saanut lisäpalkkioita ja palkanlisiä maksimissaan 122,78 euroa edeltävänä vuonna, saa hän sairauslomalisää perhevapaa- ja sairauslomapäiviltä 0,34 €/päivä.
  • Yötyö: Klo 22–06 välisenä aikana tapahtuvasta työstä saa yötyölisää 0,54 euroa tunnilta.

Etenkin lisien kanssa veturinkuljettaja palkka nousee erittäin kiitettäviin lukemiin kuukausittaisella ja vuosittaisella tasolla.