Varhaiskasvatuksen opettaja palkka Suomessa

varhaiskasvatuksen opettaja palkka suomessa

Varhaiskasvatuksen opettaja palkka Suomessa

Varhaiskasvatuksen opettajat kasvattavat ja opettavat pieniä lapsia, eli heidän roolinsa on merkittävä lasten peruskehityksen alkuvaiheessa. Tässä jutussa sinulle selviää tästä työstä saatava korvaus eli varhaiskasvatuksen opettaja palkka.

Varhaiskasvatuksen opettaja koulutus

Jos haluat varhaiskasvatuksen opettajaksi, tulee sinun ensiksi suorittaa varhaiskasvatuksen opettajan tutkinto. Kyseessä on yliopistokoulutus, joka on laajuudeltaan 180 opintopistettä ja kestoltaan 3 vuotta (kandidaatti).

Kasvatustieteen kandidaatiksi on mahdollista opiskella seuraavissa yliopistoissa:

  • Itä-Suomen yliopisto
  • Helsingin yliopisto
  • Jyväskylän yliopisto
  • Oulun yliopisto
  • Tampereen yliopisto
  • Turun yliopisto

”Kandivaiheen” jälkeen omaa osaamista on mahdollista syventää kasvatustieteiden maisteriohjelmalla. Maisteriohjelma on laajuudeltaan 120 opintopistettä ja se kestää noin 2 vuotta.

💡 Fakta! Kasvatustieteen maisterin tutkinto mahdollistaa toimimisen päiväkodin johtajana.

Varhaiskasvatuksen opettaja palkka (tilastot)

Varhaiskasvatuksen opettaja palkka vaihtelee hieman sen perusteella, mitä dataa katsoo.

Esimerkiksi Duunitori sanoo yli 18 000 palkkatiedon pohjalta, että varhaiskasvatuksen opettajat tienaavat keskimäärin 2 919 euroa kuukaudessa. Tuon datan mukaan kunnallisella puolella kuukausiansiot ovat noin 2 939 euroa ja yksityisellä puolestaan 2 648 euroa.

Oikotie Työpaikat kertoo noin kymmenen palkkailmoituksen pohjalta, että varhaiskasvatuksen opettajien keskipalkka on 2 775 e/kk. Sen saamien ilmoitusten mediaani puolestaan on 2 675 euroa per kuukausi (alin 10 % –> 2 525 €/kk, ylin 10 % –> 2 975 €/kk).

Tilastokeskus on onnistunut haalimaan itselleen peräti 16 800 palkkatietoa. Niiden mukaan keskimääräinen kuukausiansio varhaiskasvatuksen opettajilla on 2 945 euroa ja mediaanipalkka 2 944 euroa. Tietoa voi pitää Duunitorin datan tapaan luotettavana suuresta tietomäärästä johtuen.

Seuraavaksi Studentum. Sen datan mukaan keskipalkka tällä alalla on 2 857 €/kk. Miesten keskimääräiset ansiot ovat 2 831 euroa ja naisten 2 858 euroa kuukaudessa, eli ainakin tämän tiedon perusteella naiset ansaitsevat miesoletettuja enemmän.

Toissa.fi kertoo yliopistojen uraseurantakyselyiden voimin (n. 800 vastaajaa), että mediaanipalkka varhaiskasvatuksen opettajien keskuudessa on 2 846 €/kk. Neljännes vastaajista tienaa 2 600 euroa tai alle, ja toinen neljännes sen sijaan vähintään 3 300 euroa.

Viimeisenä Palkkavertailu. Kyseisen sivuston tietojen (20+ palkkaa) pohjalta voi todeta, että varhaiskasvatuksen opettaja palkka on noin 2 600 euroa. Näiden tietojen mukaan palkkahaitari alalla on 2 200–3 300 euroa, eli tuloissa on jonkin verran eroavaisuuksia.

Varhaiskasvatuksen opettajien palkka (työpaikkailmoitukset)

Tässä esimerkkejä varhaiskasvatuksen palkoista työpaikkailmoitusten pohjalta:

  • Ruusulinnan päiväkoti (Espoo) – 3 100 €/kk
  • Matinraitin päiväkoti (Espoo) – 3 100 €/kk + kannustuslisä
  • Päiväkoti Saarenkylä (Rovaniemi) – 2 703,11–2 946,43 €/kk
    • + Saatavuuslisä (190,46 €/kk)
    • + Allekirjoitusbonus (1 500 €)
  • Taikapolun päiväkoti (Oulu) – 2 794,51–2 887,39 €/kk
  • Hämeenkylän päiväkoti (Vantaa) – 2 985,60 €/kk
    • + Työkokemuslisä (3–8 %)
    • + Rekrylisä (172,97 €/kk)
  • Karamäen päiväkoti (Espoo) – 3 100 €/kk

OVTES varhaiskasvatuksen opettaja palkka

OVTES sanoo varhaiskasvatuksen opettajan palkasta seuraavaa:

  • Varhaiskasvatuksen opettaja, kasvatustieteiden kandidaatti / maisteri – 2 640,40 e/kk
  • Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, kasvatustieteiden kandidaatti / maisteri – 2 811,05 e/kk
  • Varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtaja – 2 958,26 e/kk
  •  Päiväkodin johtaja – 3 177,90 e/kk

KVTES varhaiskasvatuksen opettaja palkka

KVTES sanoo varhaiskasvatuksen opettajan palkasta seuraavaa:

  • Varhaiskasvatuksen opettaja, muu kuin edellä mainittu – 2 535,29 €/kk
  • Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, muu kuin edellä mainittu – 2 757,18 €/kk

Epäpätevä varhaiskasvatuksen opettaja palkka

Jos sinulla ei ole virallista varhaiskasvatuksen opettajan / erityisopettajan koulutusta, lasketaan sinut epäpäteväksi. Epäpätevän varhaiskasvatuksen opettajan kuukausitulot määräytyvät KVTES:n liitteen 5 palkkahinnoittelukohdan 05VKA045 perusteella.

Kyseinen kohta sanoo, että epäpätevä varhaiskasvatuksen opettaja palkka on 2 535,29 euroa kuukaudessa. Tienestit ovat siis hieman pienemmät kuin niillä, joilta löytyy virallinen pätevyys tähän työhön.